Kysymys: Voimmeko julkaista yritystapahtumista kuvia, joissa näkyy tapahtumaan osallistuneita henkilöitä?
Yrityksemme on ottanut tapahtumassa kuvia, joita haluamme käyttää verkkosivuillamme. Kuvissa on sekä työntekijöitämme että muita ihmisiä. Onko meidän saatava kuvissa olevien henkilöiden suostumus ennen kuvien julkaisemista?
Legalbuddy vastaa
Kiitos, että käännyit puoleemme kysymyksesi kanssa!
Voiko kuva olla henkilötieto?
Sosiaalisessa mediassa julkaistavat kuvat voivat sisältää henkilötietoja, jolloin niiden käsittelyyn sovelletaan tietosuoja-asetuksen (GDPR) sääntöjä.
Kuva voi olla henkilötieto silloin, kun henkilö on siitä tunnistettavissa. Lähtökohtaisesti kuvia tai muita tietoja julkaiseva yritys on vastuussa henkilötietojen käsittelystä, mikä tarkoittaa, että julkaisemiselle tarvitaan GDPR:n mukainen oikeudellinen peruste. Lisäksi yrityksen on noudatettava tietosuojan perusperiaatteita ja kunnioitettava yksilöiden oikeuksia.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste
Kun yritys julkaisee sosiaaliseen mediaan kuvia yritystapahtumista, GDPR:n mukaiset, tilanteeseen soveltuvat oikeusperusteet ovat lähinnä suostumus ja oikeutettu etu.
- Oikeutettu etu – Yrityksen on osoitettava todellinen ja välitön tarve, joka on suhteessa painavampi kuin henkilön oikeus yksityisyydensuojaan.
- Suostumus – Yrityksen on saatava selkeä ja vapaaehtoinen suostumus henkilötietojen keräämiseen ja julkaisemiseen. Tietojen käsittelylle on oltava tietty tarkoitus, eikä tietoja saa käyttää muihin tarkoituksiin ilman uutta suostumusta.
Yritystapahtumista otettujen kuvien käyttämisen oikeusperuste
Suostumusta voidaan käyttää oikeusperusteena kuvien julkaisemiseen yritystapahtumasta, mutta suostumuksen hankkiminen voi olla epäkäytännöllistä, jos kuvissa esiintyy suuri määrä ihmisiä. Jos tarkoituksena on tiedottaa yrityksen toiminnasta kuvien avulla, oikeutettu etu voi olla sopivampi oikeusperuste. Tämä kuitenkin edellyttää, että yrityksen intressi kuvien julkaisemiseen on painavampi kuin yksilöiden tarve henkilötietojensa suojaamiseen.
Tietosuojan perusperiaatteet henkilötietojen käsittelyssä
Henkilötietojen käsittelystä vastaavan tahon on noudatettava tietosuojan perusperiaatteita. Aloita määrittelemällä selkeä tarkoitus kuvien julkaisemiselle verkkosivuillanne. Tämä voi olla esimerkiksi yrityksen ja sen työntekijöiden tiedottaminen ja markkinointi sidosryhmille, kuten asiakkaille. Henkilötietojen käsittelyn on pysyttävä tässä määritellyssä tarkoituksessa, eikä henkilötietoja saa myöhemmin käyttää muihin tarkoituksiin. Älä kerää enempää tietoja kuin on tarpeen ja säilytä tietoja vain niin kauan kuin on tarpeellista.
Yksilön oikeudet henkilötietojen käsittelyssä
Yksilöllä on oikeus saada tietoa henkilötietojensa käsittelystä. Yrityksen on selkeästi ilmoitettava, että tapahtumissa otettuja kuvia voidaan julkaista sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla, ja että yksilöllä on aina oikeus vastustaa heistä otettujen kuvien julkaisemista. Yrityksen on tarjottava selkeät ohjeet siitä, miten ja kenelle vastustamisesta tulee ilmoittaa.
Yhteenveto
Yrityksenne on vastuussa henkilötietojen käsittelystä, joten ensin tulisi tarkasti määritellä sosiaalisessa mediassa tai verkkosivuilla tehtävien julkaisujen tarkoitus. Jos aiotte ottaa kuvia tapahtumassa, teillä on velvollisuus ilmoittaa osallistujille, että tapahtumassa otetaan kuvia ja että niitä voidaan käyttää yrityksen sosiaalisessa mediassa tai verkkosivuilla.
Sen jälkeen on arvioitava, onko kaikkien asianosaisten suostumuksen hankkiminen käytännössä mahdollista vai olisiko oikeutettu etu parempi oikeusperuste. Jos yksilön tarve yksityisyyden suojaan on painavampi kuin yrityksenne intressi julkaista kuvia, kuvien julkaiseminne voi olla GDPR:n vastaista. Yksilöllä on oikeus vastustaa kuvien julkaisemista, joten on tärkeää viestiä selkeästi, miten ja kenelle vastustamisesta tulee ilmoittaa.
Tarvitsetko lisää apua?
Jos sinulla on lisää kysyttävää, voit ottaa meihin yhteyttä!
Jos tarvitsette apua GDPR:n käyttöönotossa, suosittelemme kiinteähintaista GDPR-aloituspakettiamme, joka sisältää tärkeitä asiakirjoja ja neuvontaa.
Käynnistä tietosuojatyösi tehokkaasti kiinteähintaisella paketilla, joka sisältää olennaiset asiakirjat ja asiantuntijaneuvontaa.
Lue lisää palvelusta- Voimmeko julkaista yritystapahtumista kuvia, joissa näkyy tapahtumaan osallistuneita henkilöitä?
- Tarvitaanko konserniin kuuluvien yhtiöiden välille tietojenkäsittelysopimus?
- Milloin ja kenen välillä tietojenkäsittelysopimus pitää solmia?
Tarvitsetko yrityksessäsi oikeudellista voimaa?
Kokeile digitaalista yrityslakimiestämme ilmaiseksi kuukauden ajan - Yrityksille suunnattu lakiasiaintuki ja sopimusten hallinta
Kokeile Legalbuddy Plussaa